
Tieltä ei erota taloa helposti, sillä se kätkeytyy kätevästi tammien taakse. Valkoinen yksikerroksinen tiilitalo omaa tumman mahonginruskean oven jota reunustaa miltei samanvärinen karmi. Ikkunanpielet ovat samaa tummaa mahonginruskeaa kuin ovi ja sen karmit. Ikkunoita on paljon ja ne ovat suuria. Autotalli on heti oikealla puolellasi ja se on samanlainen kuin talokin. Autotallin pihassa on upea tila-auto jonka olet nähnyt esiteltävän lehdessä. Lehdessä kehuttiin autosta avautuvia näköaloja, ja se pitää täysin paikkaansa. Hohtavan tummansininen Dodge Journey. Pihalla on myös musta Dodge Avenger joka salpaa hengen. Kun katsot pihapiiriä tarkemmin, huomaat toisen rakennuksen jonka arvelet olevan jonkinmoinen aitta. Rakennuksessa kuitenkin asuvat koirat, joilla on juoksut tai jollakin koirista on pennut. Pentujen aikana kennelin muut koirat asuvat tässä pienemmässä rakennuksessa jolle ei parempaa sanaa keksi kuin "kennelrakennus". Näin ollen koirat saavat kaipaamansa rauhan tungettelevilta koirilta. Kauempana pihalla näkyy myös varasto jossa säilytetään harrastustarvikkeita. Varaston takana näkyy valkoisella aidalla aidattu kenttä jolla treenataan koiria.
Katsoessasi talon ohi silmiisi osuu kaistale kimmeltävää järveä joka aamuauringossa suorastaan säteilee. Järven rannassa näkyy sauna. Muualla näkyy kaunista havumetsää, jonka ensimmäiset kuuset ja männyt ovat hieman "huoliteltu". Nurmikko on tasaiseksi leikattu ja vähän matkan päässä näkyy suikulähde jota ympäröi kukkaloisto. Äkkiä ovi avautuu talon takaa jossa erotat olevan kauniin kuistin, ihan kuin jostakin romanttisesta leffasta. Ovesta ryntää kaksi valkoista luoksesi etkä kerkeä tajuta mitään ennekuin koirat ovat kaataneet sinut. Hetken kerkeät pelätä, että koirat syövät sinut, kunnes kuuluu matalaa vislausta. Koirat juoksevat pois luotasi. "Et kai säikähtänyt?" nuori nainen kysyy huolissaan. "Kix on vähän liian energinen, eikä Neelakaan mikään rauhallinen tapaus ole." nainen pölöttää sillä aikaa kun nouset ylös. Kurkkusi on kuiva "eei tässä mitään." sanot, mutta et kovinkaan vakuuttavasti. "Pidä varasi." nainen naurahtaa ja kutsuu koirat luoksesi. Tällä kertaa ne käyttäytyvät "asianmukaisesti" riehumatta ja kaatamatta sinua.
Matkalla sisätiloihin kehut vuolaasti näköaloja, sillä talolle mentäessä oikealla avautuu puuton näkymä järvelle jonka yli jatkuu kaunista maisemaa. Astut sisälle avaraan ja valoisaan taloon, joka on todella upeasti sisustettu. Nainen naurahtaa rakastavansa sisustusta ja sen huomaakin. Mietit, kuinka paljon rahaa on uponnut taloon ja autoihin. Lattia on kauniin ruskea puulattia. Vasemmalla avautuu olohuone, jossa on tietenkin taulutelevisio ja mustat nahkasohvat. Televisiosta näkyy formulaa ja sitä katsoo nuori, komea mies. Mies nyökkää sinulle ja kääntyy katsomaan televisiota. Salaat hymyn. Oikealla avautuu avara keittiö, jossa on hohtavan puhtaat pinnat ja baaritiski jakaa keittiön ja ruokailutilan kahtia. Ruokapöytä on jykevä, kuudelle ihmiselle tarkoitettu. Väriltään ruskea. Olette nopeasti kiertäneet koko talon ja nainen siirtyy keittämään kahvia.
Jonnalla on toffeen ruskeat hiukset ja hänen silmänsä ovat vihreät. Jonna pukeutuu rentoihin vaatteisiin jotka eivät juuri huomiota herätä. Jonna on 165 senttimetriä pitkä, hoikka nainen. Hänellä on kauniit kasvot ja mukava olemus. Jonna on puhelias ja avulias nainen.
Jonnan kihlattu, Tuomas Kortelainen on toinen taloutta pystyssä pitävä. Tuomaksella on ikää 25 vuotta ja hän on syntynyt samana päivänä kuin Jonna. Tuomas työskentelee Jonnan tavoin lääkärinä. Tuomas tulee myöskin rikkaasta perheestä ja hänellä on veli Riku ja sisko Virve. Virve on perheen nuorin, häneltä löytyy ikää vasta 17 vuotta ja Riku on jo 30 vuotta. Tuomaksen äiti sai Rikun ollessa 17 vuotta ja olisi jäänyt turmiolle ilman isäänsä. Isän rahoilla he elivät ja nykyisin perhe on varsin vauras. Tuomas pyytää salaa apua vanhemmiltaan, sillä hän pelkää talouden kaatuvan. Näin ollen hänellä on salainen "hätävaratili".
Tuomaksella on lyhyehköt hiukset jotka ovat väriltään vaalean ruskeat. Tuomaksen silmät ovat siniset ja hän pukeutuu usein gollegehousuihin ja huppareihin. Tuomas on komea, pitkä 180 cm mies jonka luonteenpiirteet ovat päättäväisyys, ystävällisyys ja avoimuus.
Jonnalla ja Tuomaksella ei tällä hetkellä ole lapsia. He tapasivat 10 vuotta sitten ja siitä lähti heidän tarinansa.
This is sim-game kennel and dogs in pictures doesn't have anything to do with this sim-game dog informations. Rosehill and Of the Heart of Lothian has given me permissions to use their pictures, so thank you for them very much!
Tämä on virtuaalikennel ja kuvissa olevilla koirilla ei ole mitään tekemistä näiden virtuaalikoirien tietojen kanssa. Rosehill ja Of the Heart of Lothian ovat antaneet minulle luvan käyttää heidän ottamiaan kuvia, joten suuret kiitokset heille!