Derby Racing Team

Ferrari "Ferro"

Suomenhevos-o.
s. 01.01.2010
sk. 167 cm

kasv. Impi Leinonen
om. Derby Racing Team



Ori on päättänyt uransa ja siirtynyt siitokseen 02.03.2011

Ori täyttää 3v 03.02.2010
- Virtuaalimestaruuden karsinnan neljäs! -
- Syysmestari 2010 -

Luonnekuvaus

Luonteeltaan Ferrari on tyypillinen suomalainen. Ihmisten kanssa ori käyttäytyy rauhallisesti ja välillä tuntuu ettei mikään saisi tätä jörrikkää liikahtamaan. Harjauksesta ori nauttii ja välillä voikin kuulla syvän huokauksen kun ori meinaa nukahtaa pystyyn. Kevät aikana Ferroa ei voi lainkaan tarhata tammojen kanssa samaan aikaan. Silloin tästä rauhallisesta luonteesta ei ole merkkiäkään vaan ravailuun aidan vierellä kuluu orin kaikki energia. Laumassa Ferro on ehdoton johtajaori, se ei komentele turhaan mutta pitää kuria tiukasti yllä. Tämän takia Ferroa onkin käytetty paljon nuorten orivarsojen varsavahtina.

Ajaessa Ferro on reipas ja välillä tuntuu kuin sen suu olisi betonia. Se vain jyrää, eikä välitä pidätteistä. Lenkeillä on kuitenkin rentouttava olla, sillä vaikka ori ei kuuntelisikaan niin se menee rauhallista tahtia jos itse ei pyydä kovempaa menoa. Nopeutta orilta löytyy ja nimikin voisi johtaa tästä juurensa. Ori on tunnettu nopeasta lähtönopeudestaan ja täytyykin vastustajan olla todella kova jos mielii Ferrolta saada kärkipaikan.

Startissa kuten sanottu Ferro avaa nopeasti ja yrittää saada kärkipaikan. Jos tämä ei kuitenkaan onnistu, ori kannattaa ajaa sosäradalle, jossa se pysyy mukana vaikka vähän painaisikin ohjalle. Ferro on salaman nopea kääntymään ja siitäkin on tällä hevosella mahdollista juosta pitkäkin matka sisäradalla. Se kääntyy nopeasti ja ohjastajan avulla pussista ei ole mitään ongelmaa päästä pois. Maalisuora suoritetaan samalla nopeudella kuin avauskin ja siinä on oivat ainekset hyvään ravuriin.



Sukututkimus

Foortti Tosi-Fiskaus Tosi Roomeo
Sisililja
Talven Usva Arvo-Kersantti
Misteli
Rosalinta Peikon Ruupertti Pikku Peikko
S.P. Ohratar
Amaalia Hovi-Antero
Pinjan


Ferrarin isä Foortti on jo uransa päättänyt kilparavuri. Väriltään ori on rautias, liinaharjalla. Foortti juoksi erittäin hyvän ja pitkän juoksu-uran statistiikalla 150 - 28 - 17 - 18. Lisäksi ori pärjäsi muutamissa suurkilpailuissa, sekä kantarkijaus puolella. Ori on palkittu ensimmäisellä palkinnolla. Ori on erityisesti saanut kiitosta ryhdikkyydestään, hyvistä jalka-asennoista, sekä juoksijaleimasta.

Foorttin isä Tosi-Fiskaus edustaa hieman raskaampaa työhevoslinjausta. Ori on juossut kattavan raviuran, tosin hieman vähemmillä starteilla kuin Foortti. Ori päätti uransa lukemiin 54 - 12 - 8 - 13. Tosi-Fiskaus on kanta-kirjattu toisella palkinnolla työhevos, sekä juoksijapuolelle. Erityisesti sitä on kehuttu hyvästä työhevosleimasta, sekä jalka-asennoista. Lisäksi nyörä luonne on valloittanut monen ihmisen sydämen.

Foorttin emä Talven Usva on ravuri sukuinen, mutta pikemminkin ratsuna pärjännyt tamma. Tamma omaa erittäin hyvän hyppykyvyn, sekä kapasiteetin korkeisiinkin esteisiin. Tamma aloitti nuorena raviuran, mutta siitä ei kuitenkaan tullut mitään laukkaherkkyyden vuoksi. Tamma kilpaili jonkin verran estekilpailuissa, muttei sen kummoisempaa menestystä saavuttaen. Jälkeläisnäytöt tammalla on kuitenkin vahvat.

Ferrarin emä Rosalinta on niin ikään juoksijatyyppinen tamma, joka omaa erittäin kevyen ja sporttisen rakenteen. Väriltään tamma on punarautias. Tamma on kantakirjattu toisella palkinnolla ja luokkaa on nostettu ensimmäiseen palkintoon kilpailumenestyksen vuoksi. Tamma pärjäsi erittäin hyvin ikäluokka kilpailuissa ja juoksikin erittäin tasaisen ja voitokkaan uran, kunnes vetäytyi 8 vuotiaana pois radoilta. Tamman statistiikka päättyi lukemiin 87 - 35 - 12 - 15.

Rosalintan isä Peikon Ruupertti on vahvaluonteinen ja haastava ori, jonka kanssa on tullut harrastettua yhtä sun toista. Ori on käväissyt raviradoilla, sekä toiminut ratsuna. Lisäksi ori on myös onnistunut työhevospuolella. Ori on kantakirjattu kaikille kolmelle linjalle toisella palkinnolla. Ori juoksi raveissa statistiikan 65 - 10 - 10 - 10. Rakenteeltaan ori on hieman raskaampi malli, joten juoksijaksi ori on onnistunut erittäin hyvin.

Rosalintan emä Amaalia on pienikokoinen tamma, joka on pyörähtänyt raviradoilla kerran, ja tämä kokeilu päättyi radan varikkoalueelle kesken startin. Tamma siirrettiin suosiolla pois radoilta ja sille aloitettiin ratsukoulutus. Amaalia osoittautui oppivaiseksi ratsuksi, joka toimikin hyvin koulupuolella. Tamma on kantakirjattu pienhevospuolelle toisella palkinnolla.



Jalostusinfo


Ferrari on tarjolla jalostukseen ravipainoitteisille tammoille. Mikäli ori kiinnostaa laita omistajalle sähköpostia.

t. D. Helinä (e. Hiphei) s. 01.11.2010 Enn: 37,5
t. D. Meidei (e. Hiphei) s. 01.04.2010 Enn: 35,2
o. Startin Fakta (e. Kiireen Kitisijä) s. 24.02.2011 Enn: -



Statistiikka


Yhteenveto: 140 - 20 - 14 - 19 - 13
Ennätys: 1.22,3aly
Voittosumma: 87 700v€


Lopettanut uransa

10-vuotiskausi
02.12.2010 / Narrilaivan / 11/11, 1.23,8a
08.12.2010 / Narrilaivan / 4/11, 1.22,2a, 600v€
09.12.2010 / Derby Racing Team / 7/16, 1.22,9
10.12.2010 / Derby Racing Team / 3/16, 1.22,6, 700v€
11.12.2010 / Derby Racing Team / 6/16, 1.23,1x, 50v€
12.12.2010 / Derby Racing Team / 3/16, 1.24,4, 700v€
13.12.2010 / Derby Racing Team / 3/16, 1.24,4, 700v€
14.12.2010 / Narrilaivan / 6/11, 1.23,3a, 400v€
16.12.2010 / Crimson / 1/10, 1.24,2, 1500v€
17.12.2010 / Crimson / hyl
18.12.2010 / Crimson / 6/10, 1.25,5
19.12.2010 / Crimson / 9/10, 1.28,0
20.12.2010 / Crimson / 7/7, 1.28,1
20.12.2010 / Narrilaivan / 11/11, 1.23,8ax
22.12.2010 / Festival Trotters / 1/11, 1.23,5ke, 1300v€
24.12.2010 / Festival Trotters / 2/9, 1.22,4lyx, 3500v€
24.12.2010 / Derby Racing Team / 6/10, 1.25,0xx
25.12.2010 / Narrilaivan / 5/11, 1.22,3a, 400v€
28.12.2010 / Narrilaivan / 3/11, 1.23,1a, 1200v€


9-vuotiskausi
18.10.2010 / Festival Trotters / 12/14, 1.26,5ke
19.10.2010 / Festival Trotters / 13/14, 1.26,1ke
20.10.2010 / Festival Trotters / 12/14, 1.28,0ke
21.10.2010 / Festival Trotters / 13/14, 1.26,5ke
22.10.2010 / Festival Trotters / 03/14, 1.25,6ke, 1000v€
07.11.2010 / Derby Racing Team / 08/12, 1.25,7
08.11.2010 / Derby Racing Team / 01/12, 1.27,2, 2500v€
09.11.2010 / Derby Racing Team / 01/12, 1.25,0, 2500v€
10.11.2010 / Derby Racing Team / 02/12 1.24,6, 1000v€
11.11.2010 / Derby Racing Team / 11/12, 1.25,7 x
08.11.2010 / Narrilaivan / 10/12, 24,4a
09.11.2010 / Narrilaivan / 01/12, 23,6a, 2500v€
22.11.2010 / Ikirouta / 03/06, 1.23,6 x, 400v€
21.11.2010 / Ikirouta / 02/06, 1.22,5, 600v€


8-vuotiskausi
27.09.2010 / Ryhmäajo alle 25,0 aik. kylmäveriset 1609m / 4/10, 26,1a, 500v€
03.10.2010 / Ryhmäajo 25,0aik. ja nop. kylmäveriset 2100m / 9/9, 25,8ax
09.10.2010 / Ryhmäajo 25,0aik. ja nop. kylmäveriset 2100m / 4/9, 25,6a, 700v€
15.10.2010 / Ryhmäajo 25,0aik. ja nop. kylmäveriset 2100m / 1/9, 25,0a, 4000v€
21.10.2010 / Ryhmäajo 25,0aik. ja nop. kylmäveriset 2100m / 8/9, 25,8ax
27.10.2010 / Ryhmäajo 25,0aik. ja nop. kylmäveriset 2100m / 1/9, 25,3a, 4000v€
13.10.2010 / ryhmäajo kylmäveriset, avoin 1609m / 6/12, 1.25,5, 200v€
14.10.2010 / ryhmäajo kylmäveriset, avoin 1609m / 4/8, 1.28,7 x, 400v€
15.10.2010 / ryhmäajo kylmäveriset, avoin 1609m / 3/9, 1.27,5, 600v€
16.10.2010 / ryhmäajo kylmäveriset, avoin 1609m / hpl
17.10.2010 / ryhmäajo kylmäveriset, avoin 1609m / 6/12, 1.27,6, 200v€
18.10.2010 / ryhmäajo kylmäveriset, avoin 1609m / 3/9, 1.25,4, 2000v€
20.10.2010 / Syysmestari 2010: ryhmäajo alle 24,0 aikaisille kylmäverisille 1609m / 1/12, 1.23,0 , 3000v€
01.10.2010 / Tasoitusajo 2100m kylmäveriset / 7/10, 1.24,9ke
02.10.2010 / Tasoitusajo 2100m kylmäveriset / 7/14, 1.25,9kex, 500v€
03.10.2010 / Tasoitusajo 2100m kylmäveriset / 14/14, 1.24,7ke
04.10.2010 / Tasoitusajo 2100m kylmäveriset / 10/14, 1.24,0ke
05.10.2010 / Tasoitusajo 2100m kylmäveriset / 12/14, 1.26,5ke
13.10.2010 / Tasoitusajo 2100m, +5-vuotiaat kylmäveriset / 3/13, 1.25,4, 700v€
14.10.2010 / Tasoitusajo 2100m, +5-vuotiaat kylmäveriset / 6/10, 1.27,3
15.10.2010 / Tasoitusajo 2100m, +5-vuotiaat kylmäveriset / 1/14, 1.25,4, 1800v€
16.10.2010 / Tasoitusajo 2100m, +5-vuotiaat kylmäveriset / k
29.09.2010 / Tasoitusajo 2100m, +5-vuotiaat kylmäveriset / 7/7, 1.25,7
01.10.2010 / Tasoitusajo 2100m, +5-vuotiaat kylmäveriset / 4/7, 1.25,6, 400v€
08.10.2010 / Ryhmäajo 2100m kylmäveriset / 2/10, 1.26,0ake, 1000v€


7-vuotiskausi
01.09.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, avoin 1609m. 5+ / 2/10, 25,3a, 2000v€
07.09.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, avoin 1609m. 5+ / 5/10, 25,4ax, 400v€
13.09.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, avoin 1609m. 5+ / 4/7, 25,7a, 700v€
19.09.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, avoin 1609m. 5+ / 3/7, 25,3a, 1000v€
25.09.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, avoin 1609m. 5+ / 7/7, 25,6ax
27.09.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, avoin 1609m. 5+ / 4/10 26,1a, 500v€
22.09.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, avoin 1609m. 5+ / hpl
24.09.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, avoin 1609m. 5+ / 11/15, 1.30,6
25.09.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, avoin 1609m. 5+ / 5/16, 1.36,8, 200v€
26.09.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, avoin 1609m. 5+ / 14/16, 1.34,2
27.09.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, avoin 1609m. 5+ / 4/12, 1.34,2, 400v€
28.09.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, avoin 1609m. 5+ / 12/16, 1.32,2
14.09.2010 / Tas.ajo 1609m, Kylmäveriset, enn. 1.27,0 - 32,0, 5+ / 3/11, 1.29,7pi, 1250v€
21.09.2010 / Ryhmäajo 1609m, 4-vuotiaat ja vanhemmat kv:t / 5/6, 1.24,1
30.09.2010 / Tasoitusajo 2600m, kylmäveriset, 1.24,0 ja nopeammat, Virtuaalimestaruus-finaali / 12/14, 1.24,9
30.09.2010 / Tasoitusajo 2600m, kylmäveriset, 1.24,0 ja nopeammat, Virtuaalimestaruus-karsinnat / 4/12, 1.23,8, 450v€


6-vuotiskausi
26.06.2010 / Ryhmäajo lämminverisille 1609m / 2/8, 1.25,3, 1000v€
27.06.2010 / Ryhmäajo lämminverisille 1609m / 2/8, 1.25,8, 1000v€
28.06.2010 / Ryhmäajo lämminverisille 1609m / 1/8, 1.26,0, 2000v€
29.06.2010 / Ryhmäajo lämminverisille 1609m / 1/12, 1.25,9, 2000v€
22.06.2010 / Tasoitusajo kylmäverisille 1609m, ennätys 25,0-29,9 / 7/14, 30,3ly, 330v€
06.07.2010 / Tasoitusajo kylmäveriset, 2100m, 27,1-29,0- aikaiset / 3/6, 1.27,4ke, 2000v€
30.07.2010 / Ryhmäajo 1609m, 27,0-29,9 aikaiset kylmäveriset / 7/8, 1.28,6
31.07.2010 / Ryhmäajo 1609m, 27,0-29,9 aikaiset kylmäveriset / 11/11, 1.29,5
27.07.2010 / Ryhmäajo 2100m: 25,0-26,9 -aikaiset kylmäveriset / 5/8, 1.27,0ake
01.08.2010 / Tasoitusajo kylmäverisille, ennätys 25,1-28,9, / 2/11, 26,9a, 1000v€
02.08.2010 / Tasoitusajo kylmäverisille, ennätys 25,1-28,9, / 7/10, 26,8a
03.08.2010 / Tasoitusajo kylmäverisille, ennätys 25,1-28,9, / 8/12, 26,7a
04.08.2010 / Tasoitusajo kylmäverisille, ennätys 25,1-28,9, / 8/11, 26,7a
05.08.2010 / Tasoitusajo kylmäverisille, ennätys 25,1-28,9, / HPL
05.08.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, ennätys 25,1-28,9, 2100m / 10/11, 28,1ake
08.08.2010 / Tasoitusajo kylmäverisille, ennätys 25,1-28,9, / 8/12, 28,0ke
10.08.2010 / Tasoitusajo kylmäverisille, ennätys 25,1-28,9, / 11/14, 27,6ke
22.07.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, ennätys 25,1-28,9, 2100m / 5/5, 1.31,2 xx, 100v€


5-vuotiskausi
05.05.2010 / Tasoitusajo 29,0-31,9 aik. kylmäveriset 2100m, 4v+ / 8/11, 30,0x
11.05.2010 / Tasoitusajo 29,0-31,9 aik. kylmäveriset 2100m, 4v+ / 5/13, 29,8, 80v€
16.05.2010 / Tasoitusajo 29,0-31,9 aik. kylmäveriset 2100m, 4v+ / 6/13, 34,4, 30v€
18.05.2010 / Tasoitusajo 29,0-31,9 aik. kylmäveriset 2100m, 4v+ / 8/11, 29,5
21.05.2010 / Tasoitusajo 29,0-31,9 aik. kylmäveriset 2100m, 4v+ / HPL
24.05.2010 / Tasoitusajo 29,0-31,9 aik. kylmäveriset 2100m, 4v+ / 10/11, 30,0x
26.05.2010 / Tasoitusajo 29,0-31,9 aik. kylmäveriset 2100m, 4v+ / 8/11, 29.1
28.05.2010 / Tasoitusajo 29,0-31,9 aik. kylmäveriset 2100m, 4v+ / 10>/13, 30,2x
14.06.2010 / Tasoitusajo 2500m Kylmäveriset 3v / 3/14, 1.25,7kp, 500v€
15.06.2010 / Tasoitusajo 2500m Kylmäveriset 3v / 11/14, 1.27,5kpxx
16.06.2010 / Tasoitusajo 2500m Kylmäveriset 3v / 1/14, 1.27,0kp, 1500v€
17.06.2010 / Tasoitusajo 2500m Kylmäveriset 3v / 7/14, 1.26,7kp, 250v€
18.06.2010 / Tasoitusajo 2500m Kylmäveriset 3v / 14/14, 1.33,2kp
10.05.2010 / Tasoitusajo 2100m Kylmäveriset 4v / 13/13, 1.34,4
11.05.2010 / Tasoitusajo 2100m Kylmäveriset 4v / 13/13, 1.37,9
12.05.2010 / Tasoitusajo 2100m Kylmäveriset 4v / HPL
13.05.2010 / Tasoitusajo 2100m Kylmäveriset 4v / 7/16, 32,4, 150v€
04.06.2010 / Tasoitusajo 3v kylmäverisille 2100m / 3/7, 30,7a, 150v€
02.06.2010 / Tasoitusajo 3v kylmäverisille 2100m / HLL
07.06.2010 / Tasoitusajo 3v kylmäverisille 2100m / 1/8, 29,9, 500v€
10.06.2010 / Tasoitusajo 3v kylmäverisille 2100m / 4/8, 31,4x, 100v€
13.06.2010 / Tasoitusajo 3v kylmäverisille 2100m / 5/8, 34,2x, 50v€
16.06.2010 / Tasoitusajo 3v kylmäverisille 2100m / 8/9, 31,3
11.06.2010 / Ryhmäajo kylmäveriset, 2100m, 29,1-33,0- aikaiset / 2/6, 1.32,6ake, 2500v€
12.06.2010 / Ryhmäajo kylmäveriset, 2100m, 29,1-33,0- aikaiset / 6/7, 1.32,9ake
13.06.2010 / Ryhmäajo kylmäveriset, 2100m, 29,1-33,0- aikaiset / 2/7, 1.34,3ake, 2500v€
14.06.2010 / Ryhmäajo kylmäveriset, 2100m, 29,1-33,0- aikaiset / 3/7, 1.32,7ake, 2000v€
01.06.2010 / Ryhmäajo kylmäveriset, 2100m, 29,1-33,0- aikaiset / 3/11, 28,9ake, 700v€
03.06.2010 / Ryhmäajo kylmäveriset, 2100m, 29,1-33,0- aikaiset / 3/11, 29,0ake, 700v€
10.06.2010 / Ryhmäajo kylmäveriset, 2100m, 29,1-33,0- aikaiset / 1/13, 29,9ke, 2200v€
14.06.2010 / Ryhmäajo kylmäveriset, 2100m, 29,1-33,0- aikaiset / 10/13, 30,3ake


4-vuotiskausi
05.04.2010 / Ryhmäajo, kylmäveriset 4-5-vuotiaat 2100m / 9/11, 1.31,9 xx
10.04.2010 / Tasoitusajo yli 28,0 aikaisille kylmäverisille 2100m / 3/11, 1.30,7, 600v€
11.04.2010 / Tasoitusajo yli 28,0 aikaisille kylmäverisille 2100m / 9/16, 30,6
12.04.2010 / Tasoitusajo yli 28,0 aikaisille kylmäverisille 2100m / 1/16, 1.27,1, 2000v€
04.04.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, ennätys 29,0 tai hitaampi, 2100m / 1/11, 35,6ake, 2200v€
09.04.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, ennätys 29,0 tai hitaampi, 2100m / 4/8, 34,6ake, 400v€
19.04.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, ennätys 29,0 tai hitaampi, 2100m / 8/9, 43,7ake
24.04.2010 / Ryhmäajo kylmäverisille, ennätys 29,0 tai hitaampi, 2100m / 9/12, 44,5ake
09.04.2010 / Tasoitusajo kv-orit 3100m; 4v / 12/15, 1.39,5
10.04.2010 / Tasoitusajo kv 2100m, 4v / 5/8, 1.36,9, 100v€
10.03.2010 / Tasoitusajo yli 28,0 aikaisille kylmäverisille 2100m / 2/16, 1.32,8, 1000v€
01.03.2010 / Tasoitusajo, kylmäveriset 3-vuotiaat 2100m / 4/10, 1.39,1, 500v€
11.03.2010 / Tasoitusajo yli 28,0 aikaisille kylmäverisille 2100m / 5/16, 1.29,4, 200v€
12.03.2010 / Tasoitusajo yli 28,0 aikaisille kylmäverisille 2100m / 2/16, 1.29,4, 1000v€


3-vuotiskausi
03.03.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 2/12, 1.43,1ake, 1000v€
21.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / hll
22.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 9/10, 1.37,5ake
23.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 10/12, 1.37,1ake
24.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 13/14, 1.40,1ke
26.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 5/14, 1.44,0, 10v€
28.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 1/9, 1.38,7, 2000v€
09.03.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 4/12, 1.47,1ke / 400v€
13.03.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 9/15, 1.38,7ke
15.03.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 10/12, 1.47,7ke
20.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 6/12, 1.48,0xx, 600v€
21.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 8/8, 1.49,7
22.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 11/12, 1.50,4
23.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 5/12, 1.40,9 xx, 800v€
24.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 9/12
18.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 1/10, 1.43,5xx, 1500v€
19.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 1/10, 1.39,0, 1500v€
20.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 8/10, 1.45,4ep
18.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille /2/13, 1.41,4ake 200v€
19.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 1/13, 1.38,0ke 300v€
24.02.2010 / Ryhmäajo 2100m, 3v suomenhevosille / 9/15