Derby Racing Team

01.03.2010-18.01.2012
Pian nousee taas päivä uus
Ja hämärä pois tuulettuu, vielä hetken, kuitenkin


Talvisena iltapäivänä pakkasimme hevoset autoon ja lähdimme kohti klinikkaa, jossa oli tarkoitus hoitaa hevoset kuntoon. Lumimyrsky kuitenkin yllätti meidät ja sattui paha onnettomuus. Kaikki 10 hevosta, kahdessa autossa jouduttiin lopettamaan onnettomuuden seurauksena. Valitettavasti Walle kuului tähän joukkoon. Hyvästi kenguru, jäämme kaipaamaan! / isla & muu tallin väki
Wallaby Demo
"Walle"

Amerikan lv-o.
s. 01.03.2010
sk. 162 cm

kasv. Demon Trotters
om. Derby Racing Team

© Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
Pleased Xmas 2011 2.
Derby finaalin 2. 2011
Virtuaalikriteriumin 4. 2011

Luonnekuvaus


Walle on saanut nimensä pienen kengurun mukaan. Juuri sellainen Wallekin on, ketterä ja hieman epäluuloinen. Se tykkää rapsutuksista ja hoitamisesta, kunhan se saa itse määrittää tahdin ja määrän. Walle on paras hoitaa karsinassa vapaana, sillä kiinni oleminen saattaa aiheuttaa orissa vetopaniikin. Kun orin luottamuksen voittaa on se mukava harrastekaveri, jolle voi purkaa kaiken huolensa. Taluttaessa ori tulee nätisti löysällä narulla, sillä Walle ei tykkää että sen päähän kohdistuu painetta ja ajan myötä se on oppinut että paine helpottaa jos kävelee nätisti. Muiden hevosten kanssa Walle on sosiaalinen ja se pyritäänkin tarhaamaan isossa laumassa jos vain mahdollista.

Ajaessa Walle on erittäin herkkä suusta ja ohjastajan on osattava ajaa oria juuri oikealla tavalla jos ei halua hätääntynyttä hevosta. Walle hermostuu jos ohjassa roikkuu, eikä tee selviä pidätteitä. Tämän seurauksena yleensä on laukka tai muu kohtaus, joka voi ilmetä monella tapaa, Wallen ketteryyden vuoksi. Eteen ori menee mielellään ja se onkin nopea tempoinen juoksija. Wallen mielestä lenkillä painatetaan alusta saakka tuhatta ja sataa, kuitenkin ääniavuilla orin saa hidastamaan mikäli niin haluaa. Wallen herkkyyden vuoksi se ajetaan mahdollisimman vähillä varusteilla ja pehmeillä kuolaimilla.

Startissa Walle on hidas syttymään. Se avaa mielellään takarivistä ja juoksee alkumatkan takajoukoissa, mieluiten vielä sisäradalla. Mitä lähemmän maalia mennään sitä innokkaammaksi Walle käy ja vauhti lisääntyy. Yleensä toiseksi viimeisessä kurvissa Walle lähtee vetämään kolmatta rataa joko itse tai jonkun imussa. Se kirii vahvasti ja sillä on kova voitontahto aina maaliviivalle asti. Startin jälkeen ori tarvitsee kunnon jäähdyttelyt, sillä se jumiutuu nopeasti. Mukava ja tasainen harrastekaveri siis kyseessä.


Sukututkimus

Wavemaster Windmaster Master of America
Goddam Elisabeth
California Love Give It Up Sam
I'm Famous
Classic Kendra Claston Mayer Mc Maysen
Why First?
DL Kreadence Smarton Star
Play's Seranze


Statistiikka


Yhteenveto: 35 - 0 - 4 - 2 - 5
Ennätykset: 1.16,4ke
Voittosumma: 76 900v€




5-vuotiskausi
27.12.2011 / Starberry Viisivuotisrevanssi / 4/8 1.23,9, 1500v€


4-vuotiskausi
27.10.2011 / Starberry / 12/16, 1.20,7
17.11.2011 / Starberry Derby-karsinta / 4/8, 1.18,1, 1800v€
12.12.2011 / Derby Racing Team / 9/10, 1.17,7
12.12.2011 / Derby Racing Team / 8/10, 1.16,9
12.12.2011 / Derby Racing Team / 4/10, 1.16,7, 200v€
12.12.2011 / Derby Racing Team Pleased Xmas 2011 / 2/10, 1.16,4, 2500v€
24.11.2011 / Starberry Derby Finaali / 2/12, 1.16,4, 50000v€
23.12.2011 / Derby Racing Team / 10/12, 1.21,6
24.12.2011 / Derby Racing Team / 8/12, 1.17,4


3-vuotiskausi
26.09.2011 / Narrilaivan / 5/8, 21,3, 100v€
16.09.2011 / Narrilaivan / HLL
16.09.2011 / Narrilaivan / 3/8, 21,0x, 300v€
14.10.2011 / Kiin Kartano / 3/12, 1.19,0ke, 500v€
01.11.2011 / Derby Racing Team / 9/12, 1.17,4
27.10.2011 / Starberry / 12/16, 1.20,7
10.11.2011 / Kerystonin Kartano Virtuaalikriterium / 4/7, 17,8akp, 12 500v€


2-vuotiskausi
01.04.2011 / Demon Trotters / 2/12, 1.22,1, 2500v€
02.04.2011 / Demon Trotters / 4/12, 1.22,6 x, 1000v€
03.04.2011 / Demon Trotters / 2/12, 1.22,3, 2500v€
04.04.2011 / Demon Trotters / 9/12, 1.25,9
05.04.2011 / Demon Trotters / 12/14, 1.25,1 xx
01.05.2011 / Brozen Trotters / 5/12, 1.21,6, 300v€
02.05.2011 / Brozen Trotters / 10/12, 1.22,7
03.05.2011 / Brozen Trotters / 7/9, 1.23,5 xx
04.05.2011 / Brozen Trotters / 12/12, 1.23,7 x
05.05.2011 / Brozen Trotters / 5/12, 1.22,2, 300v€
06.05.2011 / Brozen Trotters / 7/12, 1.22,2
05.04.2011 / Derby Racing Team / 13/16, 1.21,1 ep
06.04.2011 / Derby Racing Team / 6/16, 1.19,5
07.04.2011 / Derby Racing Team / 4/16, 1.19,6, 800v€
08.04.2011 / Derby Racing Team / 10/16, 1.20,6
09.04.2011 / Derby Racing Team / 7/14, 1.19,6 , 200v€
10.04.2011 / Derby Racing Team / 11/16, 1.20,5 x
11.04.2011 / Derby Racing Team / 13/15, 1.21,5 xx
12.04.2011 / Derby Racing Team / 13/15, 1.21,5 xx