Susihaka


ETUSIVU - KENNEL - NARTUT - UROKSET - PENTUEET - YHTEYDENOTTO

Kennel-esittely

Toimtaperjaatetta
Susihaka on saksanpaimenkoiriin painottunut kennel. Kasvatuksen tarkoitus on saada virtuaalimaailmaan terveitä ja hyvä luontoisia koiria, joilla voi harrastaa lajia kuin lajia, rotu huomioon ottaen. Pentuja syntyy säännöllisin väliajon, mutta kuitenkaan mitään pentutehdasta Susihaasta ei ole tarkoitus tehdä. Pennuille pyrimme valitsemaan kodin sen tarpeiden ja kykyjen mukaisesti. Joten toki ymmärätte että kovin lupaavaa koiraa emme myy kotikoiraksi.

Sijainti
Susihaka sijaitsee keski-Suomessa, lähellä Lahden kaupunkia. Kuitenkin tarpeeksi metsässä, että koiria pääsee liikuttamaan ilman että ei joudu auton kanssa törmäyskurssille. Lähimpään taloon matkaa on Minsceristä runsaasti, joten runsaasti tilaakin on käytettävissä koirien valmennukseen. Kulkuyhteydet Susihakaan ovat mainiot, sillä autolla ja pyörällä pääsee keveästi ajamaan hiekkatietä, joka on rauhallinen, eikä siinä kulje likennettä kovinkaan paljoa. Lähin julkinenkulkuneuvo tulee hiekkatien päähän, ja pysäkiltä on noin 1,5 kilometrin mittainen matka kävellä.

Pihapiiri
Kuten sanottu,Susihaka sijaitsee omassa rauhassa, jossa ei ole kiukkuisia naapureita häiritsemässä toimintaamme. Susihaan pihapiiriin kuuluu asuinrakennus ja sen piha. Pihalta on muutaman kymmenen metrin matka Susihaan omalle harjoituskentälle, johon onkin panostettu kunnolla. Kentän vieressä aukenevat laajat ja monipuoliset metsäpolut, jossa voimme lenkkeillä ja harjoittaa koiriamme mielemme mukaan. Hiekkatietä vähän matkan päässä, voi kävijä nähdä pellot, jossa Susihaan koirien on lupa jäljestää ja muutenkin treenata. Sadonkorkuun aikana kuitenkin joudumme hieman rajoittamaan menemisiämme. Vähän matkan päässä Susihaan tiloista on järvi, jonka rannalta olemme sopineet pienen tontin käytöstä, ja siinä pääseekin uittamaan koria.

Asunto ja sen pihapiiri [kuva]
Janicen asuintalo on vanha tiilitalo, joka on remontoitu ja tehty koirille sopiviksi. Talossa on erillinen lisäsiipi koirille, jossa nämä tyytyväisesti asuvat. Asuintilojen puolelle ei ole kuin muutamalla koiralla asiaa, ja tämäkin vain tietyistä syistä. Lisäsiipi rakennettiin Susihaan perustamisen myötä ja sen tiloista löytyykin paikkoja n. 10 koiralle ja toki säilytystilat niiden tavaroille. Pesupaikka ja trimmauspöytä löytyy lisäsiiven vierestä asuintilojen puolelta. Jokaiselle koiralle on varattu pienet huoneet laumoissa, mutta päivisin koirat saavat vapaasti temmeltää asuintiloissa [hyvällä säällä, ja puhtaina], mutta useimmiten koirat kuitenkin tykkäävät leikkiä ulkona. Lisäsiivessä on myös erillinen tila ja huone pennuille ja mahdollisesti sairastaville koirille, jolloin pystymme pitämään niitä silmällä. Pihalla on tokokenttä, jossa voi erinomaisesti harjoitella lajia kuin lajia. Varusteet agilityyn ja muuhun löytyy varastosta talon vierestä. Pihalla on myös neljä tarhaa, johon koon mukaan mahtuu 2-4koiraa. Tarhoista löytyvät talvisin lämmitetyt kopit ja juomapaikat, leluineen. Koirat kuitenkin viihtyvät pääasiassa vapaina.